Rauman taidemuseo 2007, Tarmo Paunun ja Sini Vihman maalauksia
.
.
.
Alapotin ja Rantasen maalauksia, Yrjö A. JÄntin taidekokoelmassa Porvoossa
.
.
.
Maalaus manifestina
teksti: Carolus Enckell
Taiteilijoiden yhteisten näyttelyiden lähtökohtana on
useimmiten halu julistaa heidän taidettaan yhdistäviä
tekijöitä. Tämä toimintatapa on ollut erityisen leimaa
antava taidehistorian modernille aikakaudelle.
Taiteilijaryhmittymät ovat usein näyttelytoimintansa
ohessa julkaisseet painotuotteita selventääkseen
tarkoitustaan, samalla kuin itse manifestaatio on näin
saanut enemmän iskuvoimaa. Kaikkia 1900-luvun
taiteen suuria paradigman muutoksia ovat edeltäneet
ryhmittymät ja aikakauslehdet joissa taiteilijoiden
ajatuksia ja ideoita on esitelty.
Nykypäivänä, kun taiteilijat ovat menettäneet
asemansa taideinstituutioille, jotka heidän sijastaan
määrittelevät taiteen, ovat taiteilijaryhmittymät
ilmiönä kadonneet. Taiteilijat pyrkivät sen sijaan
saavuttamaan mainetta yksilöinä aktiivisen
markkinoinnin ja pakonomaisen näyttelytoiminnan
avulla. Mediajulkisuus ja taiteilija tuotteena ovat
nykypäivän markkinatalouden taiteilijoilta edellyttämä
toimintastrategia. Taiteen kehitystä ohjaavat
uutisarvo ja kaupallisuus. Taiteilijat ovat menettäneet
riippumattomuutensa ja kysynnästä on tullut elinehto
taiteilijan olemassaololle.
Siksi on ilahduttavaa huomata että ryhmä nuoria
taiteilijoita on kokoontunut yhteisnäyttelyyn otsikolla
”Taju kankaalla”. Tällä arvoituksellisella otsikolla on
kaksoismerkitys, joko slangi-ilmaus tajuttomuudelle tai
kirjaimellisemmin ”panna tietoisuus, taju kankaalle”.
Ilmaisu on ongelmallinen, koska jos vitsiä ei ymmärrä,
tulee ilmaus helposti ymmärretyksi ainoastaan
varsinaisessa merkityksessään, ja otsikko jää tällöin
käsittämättä. Vielä vaikeaselkoisemmaksi asian tekee
se, että otsikko on ryhmän ainoa kirjallinen väittämä.
Yritetäänpä erästä tulkintaa. Kaikessa taiteessahan
on lopultakin kysymys erilaisista tulkinnoista taiteilijan
tajusta tai tietoisuudesta, taideteoksiksi käännettyinä.
Jos haluaa tulkita tämän ryhmän näyttelyotsikon
väittämänä, voi luonnollisesti nähdä asian niin
että maalaamisessa itsessään on kyse tajunnan
laajentamisesta, että maalaamisen luonteeseen
kuuluu tietouden hyödyntämisen sijaan pyrkimys
sen laajentamiseen. Maalaustaide ei ole tietoa sen
perinteisessä merkityksessä vaan kokemuksen kautta
välittyvää uutta tietoisuutta.
Tämän mielestäni havaitsen katsoessani
näiden taiteilijoiden maalauksia. Maalamisen
eroavaisuuksista huolimatta olen näkevinäni vision
kankaasta heijastuspintana jollekin heille kaikesta
huolimatta yhteiselle, nimittäin aistillisuudelle
esteettisenä normina. Siksi voi myös väittää
että usko väriin ja pintaan, usko, joka on joko
figuratiivisempi ja kertovampi tai abstraktimpi, on
kannanotto maalaamiselle vaihtoehtona sille kuva-
tai kokemusmaailmalle jota nykyään dominoivat
teknologia ja toisintavat kuvatekniikat, ja joissa
visuaalinen on täysin alistettu kirjalliselle sisällölle.
Vihman, Hagmanin ja Paunun maalauksia Porvoossa 2009
Galleria Rantakasarmi 2008 Sini Vihman maalauksia
Auli Järvelän maalauksia Porvoossa 2009
Rantakasarmi, Henri Hagmanin maalauksia
